18. maaliskuuta 2009

Päässäni soivat äänet

Kävin tänään ihan jokapäiväisesti ruokaostoksilla. Asiassa ei pitänyt olla mitään tavallisesta poikkeavaa. Ostin mm. maitoa, leipää, banaaneja, fusillimakaroneja, sekä riisiä.

Jos olisin tiennyt, miten huonot seuraukset riisihyllyn äärellä vierailulla on, olisi jäänyt ostos tekemättä. Välittömästi, Uncle Ben's- ja Rainbow- merkkisten pakettien välistä hyppäsivät tietoisuuteeni Risellat, ja pääni valtasi hirveä renkutus vuosien takaa: SUOMEN SUOSITUIN RIISI ON RISELLA!

Se ei jättänyt mua rauhaan. Vielä tunnin, ja kahdenkin päästä se hallitsi mun mieltä. Ei edes auttanut, että kuuntelin vaikka mitä muuta musiikkia (jos kyseistä pätkää nyt voi "musiikiks" laskea). Hirveetä!

Mistä se johtuu, että aina kaikki kamalat lallatukset ja huonoimmat kesähitit jää päähän? Mä oon nykyään suojannu mieleni äänisaasteelta, ja lopettanut vallan radion kuuntelemisen. Kaikki musiikki, mitä nykyään kuuntelen, on peräisin joko Last FM -nettiradiosta, tai viime aikoina oikeastaan Spotifysta. Siellä saa kuunnella just sitä, mistä ite tykkää. Kyllä tutut ja uusin Rumba aina vinkkaa, mitä seuraavaksi kannattaa metsästää.

Tietyissä piireissä oon kai tosi tietämätön, kun en oo kuullut jonkun aallonharjabändin läpikulunutta hittiä, mutta se on mun mielestä verrattavissa siihen, etten telkkaria omistamattomana ole voinut seurailla jonkun uusimman Big Brotherin juonenkäänteitä. Eli oon omassa rajatussa mediamaailmassani ihan tyytyväinen, ja säästyn ehkä jonkun verran tämän päivän risella-lauluilta.

Vanhat mainospätkät ne ei silti kuole, ne on ikävällä tavalla ikivihreitä. Siksi kai jäi Risellat hyllyyn, ostin Rainbow'ta.

PS. Näin jälkikäteen, kun kyseinen renkutus ei enää vaivaa, löysin täydellisen pääntyhjennysbiisin: Riston uudelta levyltä kappale nimeltä "Onko paha uni jo päättynyt?"

2 kommenttia:

  1. Muistatko kun oltiin Varkaudessa yökerhossa ja siellä soi joku biisi mistä mulla ei ollut mitään hajua? Kaikki oli ihan, et "Whaaat?" ku se oli kuulemma soinut joka paikassa koko ajan. En kuunnellut radiota ja siksi säästyin siltä renkutukselta (tai tässä tapauksessa pumputukselta). Nykyään kuuntelen vain töissä radio Helsinkiä - mainio kanava! Mieluusti sitä valikoi musiikkinsa itse, tai kuten sanoit, muiden vinkkienkin avulla.
    Mulla on kuitenkin telkkari, joten "riselloilta" ei vältytä. :)

    VastaaPoista
  2. Totta, sä olit ihan niinq WHAAAAAAT?

    Totta on myös se, että välillä teeveen ja radion dissaaminen menee kyllä siihen , että saatan hieman olla pimennossa jostain suurista maailman tapahtumistakin, lehtiä kun ei aina samaan tahtiin tuu luettua. Että varjopuoli siinäkin tietty on. Esim toi viimeisin saksan kouluammuskelu meni multa vähän ohi. yhden mainitakseni.

    VastaaPoista