Siitä tietää, että päivittää aika harvoin blogiaan...

...kun pitää ihan hetki muistella, mikä tän sivun nimi olikaan. No huh huh! Edellinen merkintä on näemmä noin kymmenen kuukauden takaa, melkoista! Lukaisin juuri edellisen kirjoituksen, ja tuli tosi outo fiilis. Johtuneeko siitä, että juuri puolisen tuntia sitten katsoin dvd:ltä Aikamatkustajan vaimon, jossa hypitän ajassa ees taas? (Tänä syksynä olen katsonut myös toisen vähän samaan teemaan liittyvän Benjamin Buttonin uskomattoman elämän, en oikein tiedä kummasta tykkäsin enemmän.) Tosin aika köyhä tapa matkustaa ajassa on tämä, olla päivittämättä blogia. Mutta mietitään nyt vaikka sitä sitten.

Itse asiassa netistä bongasin aiheeseen liittyen aika jänskän sivun jossa voi lähettää itselleen sähköpostia esimerkiksi viiden vuoden päähän. Marraskuussa 2015 mulle pitäisi sitten gmailiin tupsahtaa postia himpun verran alle 25-vuotiaalta Jenniltä. Onpa erikoista.

Samanlaista, mutta vähemmän teknistä tulevaisuuspostia harrastettiin syksyllä 2004, kun aloitin Mikkelissä yhteisöpedagogiopinnot. Taisi olla ihan ekalla kouluviikolla, kun kirjoitettiin jokainen itsellemme kirje, jotka sitten saatiin kouraan tutkintotodistuksen mukana jouluna 2007.

Mutta se kirje oli kyllä aika moinen pettymys. Mä olin 19-vuotiaana jorissut jotain tyhjänpäiväistä tilannetunnelmointia siitä, että onpas jänniä uusia ihmisiä ja jännä uusi kaupunki. Nyt yritin panostaa vähän enemmän tuohon mun viiden vuoden päästä saapuvaan sähköpostikirjeeseen...saa nähdä miten hieman alle kolmekymppinen minä siitä tykkää sitten. Ehkä kauheinta olisi, jos kaikki asiat olis samoin kuin nyt...

-----

En tiedä, miksi ei blogin pitäminen ole kiinnostanut. Nykyään en myöskään päiväkirjaan tartu kuin muutaman kuukauden välein. Onko niin, että facebookin parin rivin mittaiset statuspäivitykset kertoo elämästä ihan tarpeeksi? Tiede-lehdessä tosin oli tutkimus siitä, että ne ihmiset, jotka päivittää naamakirjaan liian yhdentekeviä päivityksiä ("pesin pyykit" "voisin käydä lenkillä" "ostaisinko kaupasta maitoa"), menettävät facebookystäviään. Ihmisiä ei yksinkertaisesti kiinnosta niin tyhjänpäiväiset asiat. Kuinkakohan usein mä olen langennut siihen?

Otetaanpa otos. Kopioin tähän viisi viimeisintä facebookpäivitystä, ne saavat puhua puolestaan mun elämästäni:

Laittoi joulutapahtuman pakettiin. Nyt soi joululaulut (Jari Sillanpään äänellä, koska se oli ainoa joulu-cd) päässä ja uudet hienot askartelut koristaa kotia. Eikä haittaa, että oli lauantaina töissä, koska se tekee joulomasta päivän verran pidemmän :) (5 tuntia sitten)

Tuotaaa...mites tää pikaliima tarkalleen ottaen lähteekään mun sormista? (eilen 19:17)

Parlamentti! Ja huomenna pikkujouluillaan iltaohjaajien kera. Ei lainkaan huonoja illanviettoja lähimaisemissa :) (keskiviikko 16:46)

Tuli takassa, glögi odottamassa, vieraita kohta tulossa, Intian suurlähetystön viisumihakemus työn alla :) (29. marraskuuta 17:11)

Varsin juhlava viikonloppu: yhdet neljännesvuosisatasynttärit, ja yhden pikkusankarin ristiäiset :) (27. marraskuuta 11:14)

-----

Talviharrastaja

Mua ei kiinnosta pätkääkään olympialaiset. Työyhteisö pakko-osallistaa mitalliveikkaukseen, ja heitän satunnaisia numeroita kunkin jalometallin kohdalle, jotta vain saan innokkaat pois kimpustani. En ollenkaan muista, mitä veikkailin. Kahvikeskusteluissa tulen olemaan lähitulevaisuudessa todella ulkopuolinen.

Olen hiihtänyt koko talvena yhden ainoan kerran. Laskettelemaan piti mennä, mutta selkä teki täysinpuuntakaatenkkapoon, ja kolmiolääkkeet maistuivat viikon ajan. Luistimia en ole teroittanut useaan vuoteen.

Olenko siis huono talvi-ihminen? Toisaalta olen tehnyt hienoja lumienkeleitä, nauttinut ihanista aurinkopakkaspäivistä ja hc-kerrospukeutumisesta. Mä olen sillä tavalla kuitenkin outo sissi, vaikken urheilija olekaan, että tekninen pukeutuminen on mun makuuni. Urheilukerrastot ja fleecelämpöasut on tosi nastoja, vaikken varsinaisesti urheilisi sen kummemmin mitä töihin kävelen. Että ne rusinat siitä pullasta.

Talviurheilemattomuuden sijaan olen pitänyt kiirettä teatterijuttujen kanssa. Ensi-iltaan on enää ihan liian vähän aikaa, ja oikein ärsyttää, jos ja kun kaikki ei mene putkeen (tai edes sinne päin) lavalla. Mä odotan jo taas sitä jännitystä ja sydämen pamppailua....niin kauan kuin treenataan vaan keskenämme, sitä ei irtoo, mutta kyllä heti kun ulkopuolisia tulee tuomaroimaan niin jo alkaa ääni täristä. Sitä odotellessa!

Eilen muuten pelasin todella todella pitkästä aikaa shakkia, tuota jaloa strategiapeliä. Ja voi kuinka sukka mä olinkaan! Ei pienintäkään yli yhden siirron ulottuvaa pelisilmää, aivan nolostuttavan huonoa. Tosin seliseli-selittää voin pistämällä heikon menestyksen ns. huonon hapen piikkiin, edellinen ilta kun meni lievästi sanottuna liian hilpeissä merkeissä. Oikeesti mä olen shakissa huono ihan reippaustasoon katsomatta...Ehkä pitäis liittyä johonkin shakkikerhoon.

Olen myös yrittänyt aktivoida itseni aamu-uimariksi. Kahdeksan aikaan aamulla uimahallille, ja uiskentelemaan eläkeläismummojen joukkoon kuntouimariradalle. Saa tuntea ylemmyydentuntoa näyttäessään nuoremmalta, hoikemmalta ja ohitellessaan hitaampia jopa kierroksella. Kilometri täyteen, ja lauteille kuuntelemaan mummojen juttuja naapurinsedän infarktista tai tulevasta lonkkaleikkauksesta. Se on toimintaa mun makuuni. Usein iltavuoroja tekevälle tää toimii aika hyvin, mutta koska epäsäännölliset työvuorot on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, en voi edes oikein vakiinnuttaa mitään toettyä aamua tähän toimintaan. Ja huominenkin vapaa-aamu menee kampaamon tuolissa.

Mutta tällaisia puuhailen näin helmikuussa. Lisäksi huomaan jo ajatuksissa kaihertavan Kesä Ja Festarit -kuumeen, joka aktivoituu yllättävän aikaisin talvella. Kohta on taas kalenteri ihan täynnä kaikkia ihania festivaaleja, joihin on vaan ihansiisniinkupakko päästä. Sitä paitsi Ämyjärjestelytkin alkavat taas kohta pyöriä vinhaa vauhtia, työnjakoa on jo suoritettu...jei!

Ei kai sit muuta. Heipat.

Matkaraportti ja Todellinen Arkiston Aarre!

Sinne jäi se lämpö ja pikkumekkosäät...

Hyvää uutta vuotta! Nyt pitäis vähän tsempata tän blogin päivittämisen kanssa. Onneksi apuun riensi puolikuntoisuus, lievä lämmön nousu ja kipeily, ja on taas pakko rauhoittua paikalleen. Siispä bloggailen.

Vuosikymmen vaihtui uuteen Egyptissä, Hurghadassa. Mä en ole ikinä ennen ollut joulun tai uudenvuoden aikaan reissussa, ja olikin kieltämättä aika hämmentävää nähdä perinteiset joulukoristeet ja valokaapelit palmujen katveessa. Lämpöä oli päivän kuumimpaan aikaan joka päivä noin 30 astetta, ja ympärillä vain hiekkaa, merta, ja, mainitsinhan jo, hiekkaa. Ja ruotsalaisia turisteja!

Valokaapeleita....ah!

Kyseessä oli myös elämäni ensimmäinen pakettimatka, ja suhtauduinkin ajatukseen nuivalla jännityksellä. Mielessä oli lampaiden lailla laumassa liikkuva joukko ihmisiä, jotka eivät tee koko viikon aikana yhtäkään itsenäistä päätöstä. Vieraita kieliäkään ei kai tarvitse käyttää...

No, onneksi se ei ihan noin mennyt, mutta omatoimireissaamiseen tottuneelle tällainen valmismatka oli kyllä silti aika eksoottista. Teimme viikon aikana kaksi ohjattua retkeä, joista varsinkin matka Luxoriin oli kyllä juuri sellainen lammaslauma seuraa johtajaa - tyyppinen ratkaisu. (Opas huusi kokoajan "jalla jalla!" ja tämä "mennääsnytjomikämaksaa" olikin ainoa lausahdus, jota ehdin paikallisella kielellä oppia. Ainiin, "habibi" tarkoittaa rakasta.)


Luxor oli kyllä Kuninkaiden laaksoineen ja Karnakin temppeleineen hieno paikka, vaikkakin satojen muiden turistien samanaikainen jokaiseen hautaholviin ja pylväikköön itsensä tunkeminen aiheutti vähän ärtymistä. Silti, mielen sopukat löysivät kätköistään paljon tuttuja historian tunnilla opeteltuja tarinoita Egyptistä. Pitäis varmaan kerrata! Ja miten ihmeessä ne muinaiset hieroglyfit voi tosissaan olla säilyneet niin hyvin? Osassa oli vielä värejäkin.

Ikimuistoisin päivä koko reissulla oli päivän mittainen snorklausretki koralliriutoille. Joskus olin puolihuolimattomasti snorkkelia kokeillut, mutta nyt varsinaisesti ekaa kertaa tositoimissa. Ja se vedenalainen maailma! Vaikka olinkin nähnyt kaikenlaisia kuvia ja luontodokumentteja Punaisen meren värikkäistä kaloista ja koralleista, oli se paikan päällä näkeminen aivan häkellyttävää! Vielä joskus uudestaan...


Muutoin reissu oli rannalla löhöilyä (ei mainittavia rusketusraitoja, mikä sinänsä ei ole mikään yllätys minun ollessani kyseessä), aamuviideltä minareettien huutoon heräilyä, ja Hurghadan kaupunkiin tutustumista ja paikallisten kauppiaiden kanssa vääntämistä hinnoista. Se, mikä jopa vähän negatiivisena jäi tuosta reissusta mieleen, oli juurikin hyvin aggressiivinen myynti- ja kaupantekokulttuuri. Ei puhettakaan, että kadulla olisi voinut kävellä kojujen ohi, ilman että löytää itsensä kojusta tai myymälästä, istutettuna penkille mukillinen teetä kourassa. (Hyvin jännittäväää kitkerän makuista punaista teetä, joka kohteliaisuussyistä piti tietysti aina juoda, onneksi oli sokeria.)


Yhdestäkään myymälästä ei taidettu päästä pois jotakin ostamatta, se tuputtamisen määrä oli melkoista. Hinnoista olisi aina pitänyt tinkiä jotakin 50 - 70 % pois, mutta me oltiin ihan höyniä, vasta viimeisinä päivinä alettiin vähän ymmärtää kaupanteon päälle. Meitä sitä paitsi huijattiin ainakin parfyymin ostossa, pullot pitävät sisällään kyllä hyvän tuoksuista, mutta todella rasvaista nestettä. Kuultiinkin jälkikäteen, että siellä osa kauppiaista lantraa oikeaa parfyymiä ruokaöljyllä. Kiva... Ja tuntui että missään ei saanut rauhassa katsella ja itse tutkia, vaan sekunnissa oltiin tyrkyttämässä. Se oli vähän tylsää.

Mutta, reissu oli silti mahtava, ja superrentouttava. Vuoden vaihteesta jäi ilotulitteet väliin, eikä siellä etelän lämmössä muutenkaan osannut ottaa tosissaan vuodenvaihdetta. Saas nähdä, missä ensi vuonna! Lisäksi pyramidit jäivät toistaiseksi näkemättä...ne, sekä mahtava merenalaismaailma ovat kyllä syitä palata joskus ehkä takaisin, kunhan kaikki muut maailman kolkat on ensin koluttu :) Mutta kyllä vaan oli aika mykistävää ajaa bussilla aamuviideltä keskellä ihka oikeaa aavikkoa, ja seurata kuinka aurinko kipuaa taivaalla korkeammalle....ah!

Sitten olikin paluun aika tänne Suomeen, ja aste-erot heiluivat siinä noin 60 celsiuksessa. Käsittämätöntä. Nyt pitäisi jaksaa taas aurinkoenergialla.

-----

Ja jos aurinkoenergiaa ei ole saatavilla, tässä käsittämättömän hieno dokumentti arkistojen kätköistä. Kyllä kotona on aina kaikki paremmin:

Hattula i fem minuter (2005)

Nauttikaa...