Talviharrastaja

Mua ei kiinnosta pätkääkään olympialaiset. Työyhteisö pakko-osallistaa mitalliveikkaukseen, ja heitän satunnaisia numeroita kunkin jalometallin kohdalle, jotta vain saan innokkaat pois kimpustani. En ollenkaan muista, mitä veikkailin. Kahvikeskusteluissa tulen olemaan lähitulevaisuudessa todella ulkopuolinen.

Olen hiihtänyt koko talvena yhden ainoan kerran. Laskettelemaan piti mennä, mutta selkä teki täysinpuuntakaatenkkapoon, ja kolmiolääkkeet maistuivat viikon ajan. Luistimia en ole teroittanut useaan vuoteen.

Olenko siis huono talvi-ihminen? Toisaalta olen tehnyt hienoja lumienkeleitä, nauttinut ihanista aurinkopakkaspäivistä ja hc-kerrospukeutumisesta. Mä olen sillä tavalla kuitenkin outo sissi, vaikken urheilija olekaan, että tekninen pukeutuminen on mun makuuni. Urheilukerrastot ja fleecelämpöasut on tosi nastoja, vaikken varsinaisesti urheilisi sen kummemmin mitä töihin kävelen. Että ne rusinat siitä pullasta.

Talviurheilemattomuuden sijaan olen pitänyt kiirettä teatterijuttujen kanssa. Ensi-iltaan on enää ihan liian vähän aikaa, ja oikein ärsyttää, jos ja kun kaikki ei mene putkeen (tai edes sinne päin) lavalla. Mä odotan jo taas sitä jännitystä ja sydämen pamppailua....niin kauan kuin treenataan vaan keskenämme, sitä ei irtoo, mutta kyllä heti kun ulkopuolisia tulee tuomaroimaan niin jo alkaa ääni täristä. Sitä odotellessa!

Eilen muuten pelasin todella todella pitkästä aikaa shakkia, tuota jaloa strategiapeliä. Ja voi kuinka sukka mä olinkaan! Ei pienintäkään yli yhden siirron ulottuvaa pelisilmää, aivan nolostuttavan huonoa. Tosin seliseli-selittää voin pistämällä heikon menestyksen ns. huonon hapen piikkiin, edellinen ilta kun meni lievästi sanottuna liian hilpeissä merkeissä. Oikeesti mä olen shakissa huono ihan reippaustasoon katsomatta...Ehkä pitäis liittyä johonkin shakkikerhoon.

Olen myös yrittänyt aktivoida itseni aamu-uimariksi. Kahdeksan aikaan aamulla uimahallille, ja uiskentelemaan eläkeläismummojen joukkoon kuntouimariradalle. Saa tuntea ylemmyydentuntoa näyttäessään nuoremmalta, hoikemmalta ja ohitellessaan hitaampia jopa kierroksella. Kilometri täyteen, ja lauteille kuuntelemaan mummojen juttuja naapurinsedän infarktista tai tulevasta lonkkaleikkauksesta. Se on toimintaa mun makuuni. Usein iltavuoroja tekevälle tää toimii aika hyvin, mutta koska epäsäännölliset työvuorot on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, en voi edes oikein vakiinnuttaa mitään toettyä aamua tähän toimintaan. Ja huominenkin vapaa-aamu menee kampaamon tuolissa.

Mutta tällaisia puuhailen näin helmikuussa. Lisäksi huomaan jo ajatuksissa kaihertavan Kesä Ja Festarit -kuumeen, joka aktivoituu yllättävän aikaisin talvella. Kohta on taas kalenteri ihan täynnä kaikkia ihania festivaaleja, joihin on vaan ihansiisniinkupakko päästä. Sitä paitsi Ämyjärjestelytkin alkavat taas kohta pyöriä vinhaa vauhtia, työnjakoa on jo suoritettu...jei!

Ei kai sit muuta. Heipat.