Kulunut viikko on antanut taas aika hyvä osviittaa siitä, kuinka rikkonainen tämänkin syksyn päivärytmistä tulee. Kun melkein joka päivä on töissä iltavuorossa, tuntuu, että päivät vaan katoavat jonnekin nukkumisen ja töissä käymisen väliin.
Esimerkkinä keskiviikko. Tiistaina olin ollut ensin kahdeksan tunnin päivän toimistolla, ja päälle tupsahti vielä neljän tunnin mittainen numeroiden ja toimintasuunnitelmien pyörittelykokous.  Nukkumaan menin siinä yhdentoista aikaan. Keskiviikkona (jolloin työvuoroni alkoi neljältä), heräilin hämmentyneenä kellonajasta. Kännykän näytösssä luki 13:45. Että se siitä vapaasta aamupäivästä! No, kiva tietysti jos joskus oikein nukuttaa...huh. Haastetta tuo myöskin se, että iltavuoro voi toki myös jatkua aamuvuorolla, jolloin seuraavan päivän vapaana iltana on niin väsynyt, ettei kuitenkaan ole kovin toimintakykyinen. Jee.
Iltavuoroja paljon tekevälle tärkeä opeteltava asia onkin se, että pääsee aamuisin kohtuulliseen aikaan sängystä ylös, vaikka työt kutsuisivat vasta illemmalla. Mä ainankin, edellyttäen että olen päässyt ylös sängystä, olen tehokkaimmillani aamupäivällä. Siispä juuri silloin saa kätevästi hoidettua kaikenmaailman siivoilut, kauppareissut, ehkä tehtyä jotain muutakin omaa kivaa.
Vapaissa aamuissa ehkä parasta kuitenkin on se laiskanpulskeus, kun vaivautuu sen verran heittämään vaatteita niskaan, että hakee postilaatikolta lehden ja istuu tunnin hörppimässä aamukahvia ja lukemassa  lehden lähes (ei sentään urheilu- ja taloussivuja) kannesta kanteen. Ei kahdeksan aamuun menevällä ole aikaa tuollaiseen. Ja mikään muu vuorokauden aika, kuin aamu ei oikein istu yhtä hyvin lehden lukemiseen.
Tänään menen taas neljään töihin. Olen jo nautiskellut aamun lukuhetkestäni, kohta voisin tiskata ja käväistä ruokakaupassa (jottei huomisaamun kahvista tule katastrofi, kun huomaan maidon loppuneen). Ja tässä ehdin myös ihan hyvin tännekin tarinoida.
  "Kaiken onnen perustana on kiireettä syöty aamiainen."
                                                                                      - John Gunther
PS. Sunnuntai-iltojeni teatteriharrastus alkaa taas tulevana viikonloppuna. Jee!
11. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
 

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti