Joskus julkisissa kulkuneuvoissa matkustaminen on kuin elokuvassa tai näytelmässä olisi. Siltä musta on ainakin tänä syksynä tuntunut.
Odotin Hämeenlinnan rautatieasemalla junaa (määränpäänäni Jämsä). Seisoskelin laiturilla odottelemassa, kun huomasin noin itseni ikäisen takkutukkaisen nuorukaisen hiiviskelevän ympäriinsä. Hän kulki edestakaisin, kunnes lopulta pysähtyi ihan viereeni, katsoi huolestuneena suoraa silmiini, ja sanoi "Anteeksi, mutta sulla on reikä selässä". Käännyin katsomaan, ja tosiaan, mun päällä olleessa punaisessa neuletakissa oli pieni reikä, jota olin huonolla menestyksellä vähän paikkaillut. Vastasin tyypille: "Mä olen kyllä yrittänyt korjata sitä." "Ei se mitään, se on elämää," tyyppi vastasi, ja poistui laiturilta nousematta junaan.
~~*~~
Istuin paikallisbussissa matkalla Hämeenlinnasta Parolaan. Vastapäätäni istahti parikymppinen vähän erikoinen tyttö, joka alkoi hirveästi jutella kaikenlaista ja teki erilaisia huomioita vaatetuksestani ja ulkonäöstäni. "Onko kukaan ikinä ehdottanut sulle oikomishoitoa?" hän kysyi, "sun alarivi näyttää aivan karseelta." "Mulla on kyllä ollu raudat yläasteella, mutta viisaudenhampaat työnsi mun hammasrivin taas vinoon," vastasin lannistuneena.
~~*~~
Istuin eilen ystävieni kanssa junassa, ja kerroin tarinaa epäonnisesta treffeillepyytäjästä. Yhtäkkiä mua penkkirivin päässä vastapäätä istunut vanhempi setä nousi seisomaan ja huudahti: "Jenni! Älä luovuta!" Hän alkoi lausua runoa (jota ikävä kyllä en tähän osaa toistaa, siinä oli useita säkeistöjä) ja vielä myöhemmin junasta lähtiessään kuuluvalla äänellä loihe lausumaan "Jenni! Älä lannistu!"
~~*~~
Erilaisia elämänohjeita siis on saatavilla kanssaeläjiltä, kunhan vaan on kuulolla...että vähänkö yksityisautoilu on tylsää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti