Poliopossu vastaan kumisaapas

Täällä taas listan kera. Viime aikojen ahdistukset:

1. Miten Facebookin FarmVille-peliin voi jäädä niin pahasti koukkuun? Mä en oo pitkiin aikoihin pelannu mitään tietokonepelejä, ja nyt hurahdin (erään nimeltämainitsemattoman A-kirjaimella alkavan ystäväni ansiosta) ihan täysin. Peli on samantyyppinen kuin vanha kunnon Sims, jota lukioikäisenä pelailin tuntitolkulla. Kai se on tavallaan niin kuin nukkekotien rakentamista, mutta virtuaalisesti. Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei osaa lopettaa... Onks neuvoja?

2. Miten paikallispubiin päätyy vain ja ainoastaan työporukalla? Se on paikka, jota vältän kuin ruttoa, koska aina tuntuu että siellä on ihan liikaa tuttuja, ja juurikin työni ansiosta en siellä haluaisi naamaani näyttää. Mutta jälleen kerran työporukan koulutuspäivän päätteeksi sinne päädyimme. Lauloin vielä karaokeakin. Huh. Mutta aina vaan ei jaksa lähteä kaupunkiin asti ja seikkailla taksijonossa. On niin kätevää tuosta vaan talsia pellon poikki kotiin. Miksi ikinä lähtisin mihinkään Parolaa pidemmälle...Ei näin.

3. Miksi ihminen ahdistuu rokotuksista? Mun pitäis vuodenvaihteessa olevaa Egyptin reissua varten käydä hankkimassa poliorokote, ja ehkä kai tuo possurokote myöskin. Niitä vain ei saa ottaa kuukauden sisällä toisistaan, siitä varmaan syntyis joku poliomutanttipossusyndrooma. Ja tarvitsenkö mä nyt näitä rokotteita? Kumpi on tärkeempi? Onko possu jo myöhässä, tai siis ehkä possu on jo täällä? En minä tiedä.

4. Kansalaisopiston tanssillisesta voimistelusta maksettu lukukausimaksu. Montako kertaa olen käynyt tunnilla syksyn aikana? Yhden kerran. Tasan yhden...edes taloudellinen menetys ei ole saanut mua motivoitumaan. Voi kiesus.

Onneksi on myös mielenrauhaa palauttavia asioita:

1. Mä olen ottamassa myyntipöydän kirpparilta, ja viimein karsin pois läjän hameita, jotka ovat muuttaneet mun kanssa joka ikisen muuton mukana paikasta toiseen, pahvilaatikosta henkareihin tangolle ja jälleen pahvilaatikoihin, ilman että niitä on siinä välissä edes käytetty. Miksi säästää pitkä farkkuhame pelkästään siitä syystä, että se oli lukiossa mun suosikkivaate? Ei se edes oo yhtään sen tyylinen, että mä sitä nykyään käyttäisin. Tai musta vekkihame, johon oikeesti olen mahtunut viimeksi noin viisi vuotta sitten. Vapauttavaa! Ja jos käy niin, etteivät ne mene kaupaksi, en aio niitä takaisinkaan raahata, vaan vien ne vaatekeräyslaatikkoon. Sama koskee muovikassillista kenkiä, muun muassa. Jes.

2. Musta on tullut kumisaappaita aktiivisesti käyttävä ihminen. Ainahan mä oon niitä todella märissä olosuhteissa käyttänyt, ja esimerkiksi metsässä ollessa, mutta nykyään mä laitan ne jalkaan vaikka töihin mennessäni, jos vähänkin uhkaa kosteus. Mikään ei ole niin ankeaa, kuin märkä sukka. Se vaan ketuttaa. Oma vika metsäsika jos on märkä sukka. Toki kumisaapas tarvitsee kaverikseen sisätiloihin jonkin toisen jalkineen tai sukan, mutta se on vain järjestelykysymys.

3. Mä ryhdyin vallan tyttöilemään ja ostin ensimmäisen huulikiillon sitten lukioaikojen. Samalla pistin ihan ranttaliksi, ja ostin silmänrajauskynän. Mun mittakaavassa tuossa on jo niin paljon pakkelia, että huh.

4. Mä pääsin mukaan meidän harrastajateatterin hallitukseen. Asioista on yleisesti ottaen aina kiva olla mukana päättämässä. En halua huuhailla ulkokehällä.

Voin sitten kumpparit jalassa saapastella kuivin jaloin ja näyttää nätiltä. Kirppikselle on pian viety turha painolasti kaapeista, ja harrastuspuolellakin menee kivasti (jos sivuutetaan se, etten taasen kerran hyvistä aikeista huolimatta harrasta mitään muuta liikunnallista kuin sen, että kävelen joka paikkaan, onhan pyöräni rikki.) Tälllaisia tänään.