Nythän on niin, että meidän harrastajateatterin enskari on YLIHUOMENNA! (Oikeastaan melkein jo huomenna, onhan kello lähes puolenyön. omg.)
Musta tuntuu niin ei-valmiilta esiintyyn yleisölle, ja huominen kenraali tulee menemään varmaan tooooodella hyvin... Mä vihaan tätä jännitystä, ja tietoa siitä, että laiskuudessani en oo treenaillu tarpeeks. Mutta toisaalta, just siksi teatteri on niin kivaa. Kun tämän hetkisestä tunteesta pääsee ohi, se on aina riemastuttavaa, mokasi tai ei. Sunnuntain esityksessä tulee kylläkin oleen paikalla mun porukat, kavereita, työkavereita...ties ketä. Huih! Noh, kuudessa viikossa varmaan ehtii tulla jonkinlainen rutiini asiaan.
Mua jänskättää myös ensi viikon hammaslääkäri (viimeks oon käynyt melkein kolme vuotta sitten kun viisaus vietiin). Ankeeta, mutta parempi mennä. Pysyy hymy säihkyvänä.
Ja sitten vielä mua jänskättää, tosin huomattavasti positiivisemmalla tavalla kuin edellinen, reilun viikon päästä starttaava Levin reissu. On taas yksi kausi jääny väälistä, lautailutaidot on varmaan ihan nollassa. Oon luultavasti pääosin suksilla kuiteskin. Tätä ennemminkin täpinöin kuin jänskätän. Hih hii!
Mikäköhän muu mua vois vielä jänskättää? Se, että saankohan unta, kun jänskättää niin paljon?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti