Naamioita

Eilen töissä nuorisotalolla vietettiin tyttöjen iltaa, ja aiheena oli mm. meikkaus ja ihonhoito. Siellä sitten mullekin tehtiin hirmu kivasti kaikki kasvonaamiot ja kuorinnat sun muut maataankurkutsilmilläsohvalla-tuokiot. Mukavaahan tuo oli toki.

Mutta sellaiselle luomuhahmolle kuin minä, jonka aamun kaunistautumisrutiini sisältää naamanpesun ja peiliin (mielialasta riippuen hyväksyvän tai kauhistuneen) kurkkaamisen, pitkän kaavan mukaan toteutettu meikkaus oli erityinen elämys. "Huoliteltu iltameikki" mun tapauksessa tarkoittaa yleensä ripsiväriä ja ehkä puuteria...

Varmaan kaksi tuntia mun naamaa pohjustettiin ja laitettiin, varjostettiin, korostettiin, rajattiin ja taivutettiin ja väritettiin ja nypittiin ja mitä vielä... Mikäs siinä, kun taitava ihminen oli ehostamassa. Ja olihan lopputulos hieno!

Mutta en kyllä yhtään ollut itseni näköinen, enemmän kuin nätti vahanukke. Ja suuri määrä ihmisiä näyttää siltä jatkuvasti. Mietityttää aina ihmiset, joiden meikin läpi voisi laittaa hammastikun, eikä se edes jäis juuri törröttämään. Että missä on luonnollinen ilmeikkyys? Ja voi sitä kriisin suuruutta, kun joku tällainen joutuu ihmisten ilmoille ihan omalla naamallansa. Anteeks, mutta mä en ymmärrä.

Välillä tuntuu, etten oo kovin tyttömäinen, kun meikkaus ei jaksa kiinnostaa. Onneksi korvaan tämän puutteen naisellisuudessani muilla usein naissukupuoleen vahvasti liitetyillä ominaisuuksilla, kuten suuntavaistottomuudella ja pienille ötököille kirkumisella.