Aina ensimmäisenä, kun tultiin ovesta sisään ja riisuttiin ulkovaatteet, tehtiin kierros olohuoneessa. Miten jukkapalmu (käytän esimerkkinä kyseistä viherkasvia, se on ainoa, jonka nimen muistan) voi, onko mullat jo vaihdettu, ja miksi siitä ja siitä kasvista jatkuvasti lehdet kellastuu...Vastaavasti kauniina kesäpäivänä siirryttäessä pihakeinuun istumaan, tehtiin samainen kierros ensin puutarhassa. Voi sentään, ompa omenapuun taimi kasvanut. Ajatella, tulipa näistä istutuksista kauniita tässä talon seinustalla. Mietin aina, voiko maailmassa olla mitään se tylsempää? Ei ikinä!!!!
Toinen käsittämätön puheenaihe olivat erilaiset keittiövälineet ja sisustustekstiilit. Mitä ihmeen väliä pussilakanoiden kuosilla, taikka pakasterasioiden kätevällä koolla on? Ei mahtunut pienen tytön päähän. Jos joskus sainkin kummitädiltä joululahjaksi arabian tai iittalan laatikon sisältävän lahjan, en oikein osannut iloita siitä.
Jossain vaiheessa kuitenkin se tapahtui. Pienenä euforian vallassa luetut lelukuvastot olivat vaihtuneet Hobbyhallin kiiltäviksi kuviksi, ja katselin samalla innolla kahvikuppeja ja murokulhoja, kuin pienenä merirosvolegoja tai barbeja. Porukoilta lahjaksi saatu kattila ennakoi sitä hetkeä, kun en enää olekaan samaa ruokakuntaa perheeni kanssa.
Olin muutama viikko sitten elämäni ensimmäisillä tupperwarekutsuilla. Ajatus nauratti, osallistuminen tuntui joltakin viimeiseltä naulalta tylsän aikuisuuden arkkuun. Mukaan tarttui ah niin kätevä silikonivuoka ja kaulin. Kyllä nyt kelpaa. Myöskin aidosti motivoituneet keskustelut multien vaihdosta viherkasveihin on jo käyty tältä keväältä, ajankohtainen teema kun on kyseessä.
Vielä selkeämpi merkki tylsästä aikuisuudesta oli sananvaihto ystävän kanssa ruoanlaitosta. "Hei, ajattelin tehdä semmosta tosi näpsäkän oloista kasvislasagnea!" "Aijaa, niin hei mäkin, oli muuten resepti uusimmassa Yhteishyvässä." "Joo, sieltä mäkin sen bongasin!" ....järkyttävää seniiliyttä.
Mutta mitä sitä kapinoimaan vastaan, jos oikeasti ilo irtoaa kodin laittamisesta, ruukuista ja resepteistä. Ei kai se väärinkään ole. Varsinkin nyt, kun asun ihka ekaa kertaa ihan yksin elämäni aikana. Kaiken maailman kämppis-, solu- ja kommuuniasumiset kokeneena täähän on tosi ihanaa. Oma tila, oma feng shui.
Mutta niin kauan, kun en osaa nimetä kaikkia kodissani olevia viherkasveja, ja niin kauan, kun kapinoin tupperware-suosituksia vastaan laittamalla ei-mikronkestävän purkin mikroon, olen nuori kapinallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti